Lojaliteettijärjestelmä

MUSCOF ry on ottanut lojaliteettitasot lippuhakemuksiin kaudesta 2018–2019 alkaen. Myös Manchester United suhtautuu lojaliteettiohjelmaamme myönteisesti. Jäsentasojen pohjat lasketaan vuodesta 2015 lähtien.

Miksi?

Yhdistyksemme on saanut nauttia käytännössä rajattomista lippuallokaatiosta kauteen 2017–2018 asti. Kaudesta 2018–2019 lähtien United on kuitenkin rajoittanut kaikkien Supporters Clubien lippukiintiöitä, ja uskomme, että sama trendi jatkuu myös tulevaisuudessa. Lisäksi jäsenmäärämme kasvaa noin 10 % vuodessa, eli lipunostajien määrä kasvaa, kun meille tarjolla olevat lippumäärät pienenevät.

Jäsenyystasot

Jäsentasoilla on merkitystä vain lippuja hakiessa. Suomessa järjestettävissä tapahtumissa kaikki jäsenet ovat kaikin puolin samanarvoisia.

Pelkkä MUSCOF ry:n jäsenmaksu oikeuttaa RED-tasoon. Jäsenellä ei siis ole Manchester Unitedin jäsenyyttä (Official Membership), tai hän ei ole ilmoittanut Official Membership -numeroaan MUSCOF:lle. RED-tason jäsen ei voi hakea lippuja Old Traffordille!

RED-tasoa korkeammat jäsentasot perustuvat katkeamattomiin MUSCOF ja Official Membership -kausiin sekä mahdolliseen toimintaan yhdistyksen hyväksi. Yhdistyksen eteen tehdystä työstä MUSCOF ry:n hallitus voi myöntää jäsenelle jäsentason korotuksen.

Lippujenhakijat on jaettu kuuteen tasoon:

  • BRONZE (yhden/ensimmäisen kauden Official Membership)
  • SILVER (kahden/toisen kauden Official Membership)
  • GOLD (kolmen/kolmannen kauden Official Membership)
  • PLATINIUM (neljän/neljännen kauden Official Membership)
  • DIAMOND (viiden/viidennen kauden Official Membership)
  • NEWTON HEATH (vähintään kuuden/kuudennen kauden Official Membership)

Jäsentasonkorotuksiin vaikuttavat Unitedin jäsenyydet (Official Membership) lasketaan 31. heinäkuuta. Tuolloin olevan jäsenmäärän perusteella United laskee meidän ottelulippukiintiömme!

Mikäli et maksa Unitedin jäsenyyttä 31.7. mennessä, niin tasosi putoaa. Ensimmäistä kertaa United-jäsenyyden maksavan jäsenen pitää muistaa ilmoittaa Official Memberhip -numeronsa yhdistyksen sähköpostiin.

Mitä korkeammalla tasolla olet, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on saada ottelulippu loppuunmyytyyn peliin! Aiemmin olemme joutuneet arpomaan otteluliput, kun hakemuksia on tullut enemmän kuin lippuja on ollut tarjolla.

Uudessa jäsentasojärjestelmässä otteluliput jaetaan jäsentason mukaisessa järjestyksessä, ja mikäli on tarvetta, arvonnat suoritetaan alimman tason jäsenten kesken.

Jatkuva jäsenyys

Haluamme, että jäsenemme pysyvät yhdistyksessä, emmekä halua olla pelkkä lipputoimisto.

Mielestämme pitkäaikaisella jäsenellä on oltava paremmat mahdollisuudet saada lippu loppuunmyytyyn otteluun kuin vastaliittyneellä.